Current Zoom: 100%
Verkko-oppiminen on järjestöjen nykypäivää ja tulevaisuutta
- Verkko-oppiminen ja verkossa opettaminen ovat yleisesti kiinnostavia alueita. Kun järjestö toimii koko maassa ja Suomessa on pitkät etäisyydet, täytyy miettiä uudenlaisia tapoja toteuttaa koulutusta, kertoo Mia Viljanen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Viljanen on yksi OK-opintokeskuksen toteuttaman Kouluttajana verkossa -koulutuksen osallistujista. - Verkko-oppimisessa viehättää myös riippumattomuus ajasta ja paikasta.
Maanantaina 20.8. käynnistyneen Kouluttajana verkossa -koulutuksen aikana opitaan perustietoja oppimisalustoista ja siitä, miten rakennetaan pedagogisesti laadukas verkkokurssi. Lisäksi pohditaan verkko-oppimisen erityispiirteitä ja perehdytään myös verkkokurssin tekniseen rakentamiseen. - Haen koulutuksesta perustietoa aiheesta ja valmiuksia verkko-opetukseen. Toivon, että voin käyttää uutta osaamista tulevaisuudessa verkkokurssin rakentamiseen, Mia Viljanen sanoo.
Koulutuksen ohjaajana toimii OK-opintokeskuksen koulutussuunnittelija Antero Pohjatalo. Mukana on kolmetoista osallistujaa erilaisista järjestöistä.
- Kävimme ensimmäisen päivän aikana mielenkiintoisen keskustelun siitä, että tällaisia Moodlen ja Optiman tyyppisiä, monia vuosia käytössä olleita oppimisalustoja alkaa olla vaikea uudistaa: kun perusrakenne on luotu vastaamaan tietynlaiseen oppimiskäsitykseen, uudistuksilla ei pystytä muuttamaan sitä. Nykyään oppimiskäsityksessä painotetaan yhteistoiminnallisuutta ja yhteistä tiedon tuottamista. Tällaisia työkaluja olisi syytä kehittää myös perinteisiin verkko-oppimisympäristöihin, toivoo Antero Pohjatalo.
OK-opintokeskus on järjestänyt verkko-oppimiseen liittyvää koulutusta jo useana vuonna peräkkäin. - Jatkossa meidän kannattaisi miettiä, miten voisimme auttaa nykyistäkin paremmin järjestöjä toteuttamaan verkkokursseja ja kehittämään verkko-oppimista ja -opetusta, Antero Pohjatalo pohtii. - Opintokeskuksena meillä olisi mahdollisuus kutsua yhteen useita järjestöjä ja viedä yhdessä tuotettua osaamista järjestökentälle laajemminkin. Näin säästyisi vaivaa ja rahaakin, kun jokaisen järjestön ei tarvitsisi etsiskellä parhaita käytäntöjä itsekseen.
Kuvat: Kalastaja ja verkko, kuvaaja jaqcuesj/Stock.XCHNG; Mia Viljanen, kuvaaja Jarmo Siira.




