Uuden oppiminen ja vertaisten tapaaminen on iloinen tapahtuma

Uuden oppiminen ja vertaisten tapaaminen on iloinen tapahtuma

Marion Fields

Vertaisopintoryhmä tai opintokerho on tavoitteellisen omaehtoisen opiskelun ja yhdessäolon foorumi. Oppiminen ja yhteisöllisyys synnyttävät positiivisen kierteen, jonka tuloksena syntyy laadukasta oppimista, hyvinvointia ja tuloksellista järjestötoimintaa. Näin uskovat vuonna 2008 OK-opintokeskuksen piirissä toimineet opintokerhojen (nyk. vertaisopintoryhmä) ohjaajat. Heidän arvioitaan kerhotoiminnasta voi lukea OK-opintokeskuksen julkaisemasta raportista Uuden oppiminen ja vertaisten tapaaminen on iloinen tapahtuma.

Raportissa opintokerhojen ohjaajat arvioivat omaa ja kerhonsa toimintaa, kerhotoiminnassa oppimista sekä suhdettaan opintokeskukseen. Aineisto kerättiin syksyllä 2008, jolloin OK-opintokeskuksen työntekijöiden toteuttamaan kyselyyn vastasi 169 kerhonohjaajaa.

Opintokerho puolustaa ohjaajien mukaan edelleen paikkaansa vapaan sivistystyön tärkeänä työmuotona: kerhossa pääsee jakamaan kokemuksiaan kannustavassa ympäristössä, rakentamaan yhdessä uutta tietoa ja oppimaan uusia taitoja tavoitteellisesti mutta iloisissa merkeissä. Vertaisopintoryhmissä ja opintokerhoissa tapahtuva oppiminen on siis sivistystyötä parhaimmillaan!

Julkaisun painettu versio on loppunut, mutta voit ladata julkaisun luettavaksi itsellesi alla olevasta linkistä.

Uuden oppiminen ja vertaisten tapaaminen on iloinen tapahtuma (ladattava pdf-tiedosto)