![]() |
Pääkirjoitus Näkökulma Näkövamma ei estä internetin käyttöä |
OK-kanava 2.10 Pääkirjoitus Että ihmisyys itsessään voisi toteutua Kuuntelen mielelläni toisinaan selkokielisiä uutisia. Pelkistetyt lauseet, joista puuttuu uutisoinnin retoriikka, ovat virkistävä poikkeus tässä monimutkaisten asioiden maailmassa. Ne jättävät tilaa kuuntelemisen sävylle. Uutiset on kehitetty heille, joiden kielitaito tai hahmottamisen kyky poikkeaa keskiverrosta. Euroopassa on 37 miljoona eri tavoin vammaista ihmistä - 10 miljoonaa enemmän kuin Pohjoismaissa asukkaita yhteensä. Esteettömyys ja saavutettavuus luovat itsenäisyyttä, yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta kansalaisyhteiskunnassa, jonka jokaisella jäsenellä tulisi olla mahdollisuus osallistua ja olla mukana niin halutessaan. Ihmisten välisen yhteyden ja yhteisen ymmärryksen muodostumiselle riittää esteitä, vaikka vamman aiheuttamat voitaisiin poistaa tai niiden vaikutusta voitaisiin vähentää. Lähes jokainen meistä kannattaa periaatteessa esteettömyyttä, mutta käytännössä toiminnan tai ympäristön muutos voidaan kokea vaikeaksi. Usein on kysymys tiedon puutteesta. Esteettömyys edellyttää hyvää suunnittelua ja sopivia tekniikoita, jolloin välttämättä lisäkustannuksia ei aiheudu tai niiden määrä on vähäinen. Vaikka pääpaino onkin rakennetun ympäristön esteettömyydessä, kysymyksessä on laaja kokonaisuus, joka tarkoittaa kaikkien kansalaisten sujuvaa osallistumista työntekoon, harrastuksiin, kulttuuriin ja opiskeluun. Se merkitsee palvelujen saatavuutta, välineiden käytettävyyttä, tiedon ymmärrettävyyttä ja mahdollisuutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Tavoitteena ovat siis toimintatavat ja ympäristöt, joiden käyttäjänä ja kehittäjänä mahdollisimman moni voi kokea itsensä tervetulleeksi ja arvostetuksi sekä keskittyä toimintaansa ilman toissijaisia ongelmia. Esteettömässä yhteisössä jokaisen yhteisöön kuuluvan työskentely sujuu. Myös OK-opintokeskuksen tavoitteena on olla esteetön koulutusyhteisö. Syksyllä julkaistavat uudet verkkosivumme on suunniteltu mahdollisimman saavutettaviksi ja vaihtoehtoja tarjoaviksi. Teemana verkkolehdessämme on tällä kertaa esteettömyys eri näkökulmista. Omakotiliiton toiminnanjohtaja Juhani Nenonen kirjoittaa Näkökulma-palstalla lakien valmisteluvaiheen riittävän laajasta lausuntopyyntökierroksesta. OK-opintokeskus toimii mielellään lausuntopyyntöjen välittäjänä jäsenjärjestöilleen. OK-opintokeskus pitää tavoitteenaan antaa lausuntoja, kun ne koskevat järjestöllistä koulutusta. Näin olemme tähän saakka voineet tehdä, ja toivomme käytännön jatkuvan, vaikka opetus- ja kulttuuriministeriössä kotiyksikkö vaihtuu yleissivistävään yksikköön. Aurinkoista kesää kaikille yhteistyökumppaneille! Anitta Pehkonen
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä OK-kanava-verkkolehti.
|