- Etusivu
- OK-opintokeskus
- Palvelut
- Koulutus
- Hankkeet
- Kulttuuri
- Julkaisut
Current Zoom: 100%
Opintoryhmän toiminnan on päätyttävä samana kalenterivuonna kuin se on alkanutkin. Ryhmän opiskelukausi ei voi jatkua vuodenvaihteen yli.
Vuonna 2012 toimivien opintoryhmien on päätettävä opiskelukautensa viimeistään 31.12.2012 ja toimitettava tukihakemuksensa OK-opintokeskukseen viimeistään 10.1.2013. Uuden opiskelukauden voi aloittaa vuoden 2013 alusta.
Vertaisopintoryhmien taloudellinen tuki on tarkoitettu OK:n jäsenjärjestöjen yhdistysten ryhmille, ja tukea myönnetään opetusministeriön vuodelle 2012 myöntämän määrärahan rajoissa.
Kun opiskelukausi on päättynyt, täytä OK-tukihakemus ja toimita se opintokeskukseen kahden viikon kuluessa viimeisestä opintokokouksesta.
Tukihakemuksen voi tehdä kahdella tavalla:
a) Tee tukihakemus sähköisesti Okryverkossa. Tutustu OK-ohjeisiin!
b) Laadi tukihakemus paperilomakkeilla.
Kerro hakemuksessa, miten vertaisopintoryhmän opiskelu on edennyt. Kirjaa hakemuksen vain ne ryhmän kokoontumiset, joiden tavoitteena on ollut oppia jotakin. Jätä pois esimerkiksi virkistykseen painottuvat kokoontumiset.
Tukihakemukseen kuuluvat seuraavat osat:
Vertaisopintoryhmä voi saada OK-tukea enintään niin monelle oppitunnille kuin se on suunnitelmassaan ilmoittanut. Ilmoita OK-tukihakemuksessa vain ne kulut, jotka ovat syntyneet siltä työskentelykaudelta, jolle haet tukea.
OK-tukeen oikeuttavia kuluja ovat yhdistyksen maksamat:
Kulutositteita ei lähetetä OK-tukihakemuksen liitteenä, vaan opintokeskus pyytää tarvittaessa ryhmän tositteet nähtäväkseen. Opintokeskus valvoo, että ryhmän kulut ovat opiskelusta aiheutuneita ja todenmukaisia. Opintoryhmän kulujen tulee olla yhdistyksen kirjanpidossa.
OK-tuen maksaminen
OK-tuki maksetaan tukihakemuksessa ilmoitetulle yhdistyksen tilille viimeistään hakemuksen saapumista seuraavan kuukauden lopussa.
Käyttäessäsi paperilomakkeita pyydä tukihakemukseen allekirjoitukset vertaisopintoryhmän ohjaajalta ja kulutositteiden hyväksyjältä (aina kaksi eri henkilöä). He vahvistavat allekirjoituksillaan tietojen oikeellisuuden ja sen, että kulut ovat aiheutuneet opiskelusta.
Okryverkon käyttäjänä opintoryhmän vastuuhenkilö voi lukea maksun tiedot Okryverkosta ja tarkistaa OK-tuen määrän hyväksytystä OK-tukihakemuksesta. Jos järjestö haluaa, se voi hakea OK-opintokeskukselta Okryverkon käyttäjätunnuksia muillekin, esimerkiksi talousasioiden käsittelijöille.
Palautekysely
OK-opintokeskus kerää Internet-pohjaisella järjestelmällä palautetietoa opintoryhmän jäseniltä. Palautekysely toteutetaan otannan perusteella. Arviointi on osa OK-opintokeskuksen ohjauspalvelua ja opintokeskuksen lakisääteinen tehtävä. Sen tavoitteena on kehittää opintojen laatua ja tehostaa opintojen toteuttajien ja OK-opintokeskuksen välistä yhteistyötä. Opintoryhmän yhteyshenkilö saa etukäteen tiedon palautekyselystä. Hänelle lähetetään myös kyselyn tulokset.
Sähköisen palautejärjestelmän käytön vuoksi OK-opintokeskus tarvitsee opintoryhmän jäsenten sähköpostiosoitteet. Laadithan osallistujaluettelon huolellisesti mieluiten tekstinkäsittelyohjelmalla! Jos ryhmän jäsenillä ei ole sähköpostiosoitteita, arviointilomakkeet toimitetaan sinulle välitettäväksi postitse ryhmän jäsenille.
Vertaisopintoryhmät valikoituvat arvioitaviksi otannan perusteella. OK-tuki maksetaan vasta sen jälkeen, kun ryhmän jäsenten vastaukset ovat saapuneet opintokeskukseen.