Muita menetelmiä

Tässä osassa esitellään kolme suhteellisen yleisesti käytettyä arvioinnin tiedonkeruumenetelmää.
Lähdeluettelon teoksista saa muun muassa lisää tietoa niistä.

Delfi-tekniikka

Delfi-tekniikassa nojaudutaan asiantuntijoiden tietämykseen (vrt. Delfoin oraakkeli). Menetelmä sopii esimerkiksi tarveanalyysien tekoon, koska sen avulla voidaan arvioida tulevaisuutta. Siinä asiantuntijoilta kerätään tietoa useiden kierrosten ajan, kunnes saavutetaan konsensus heidän välilleen. Menetelmässä on olennaista tiedonkeruun vaiheittaisuus, palaute ja se, että arviointiin osallistuvat asiantuntijat pysyvät nimettöminä ja heitä ei voi yhdistää arviointiraporttiin.

Delfi-prosessin vaiheet ovat esim. seuraavat:

  1. Perustiedon kerääminen asiantuntijoilta. Tässä vaiheessa tietoa kerätään asiantuntijoilta strukturoidusti esim. kyselylomakkeen avulla.
  2. Näkemysten tarkentamisesta jaettuun näkemykseen. Tässä vaiheessa ensimmäisen kierroksen näkemysten perusteella tuotetaan dokumentti, joka lähetetään asiantuntijoille kommentoitavaksi esim. postitse (anonymiteetin varmistaminen). He voivat tarkentaa dokumentissa esitettyjä näkemyksiä ja kertoa perustellusti, ovatko he samaa vai eri mieltä niiden kanssa.
  3. Näkemysten tarkentaminen edelleen. Tällä kierroksella työstetään jälleen asiakirja edellisen kierroksen tuloksista ja osallistujat kommentoivat lähinnä poikkeavia näkemyksiä. Tavoite on lopulta saavuttaa suhteellisen kapea konsensus arvioitavasta asiasta.

Delfi-tekniikan avulla saadaan kerättyä oleellista tietoa ja sitä voidaan käyttää joustavasti ja sillä saadaan herätettyä keskustelua. Se on kuitenkin kallis, eikä kovin kommunikatiivinen. Lisäksi sen avulla ei voida osallistaa järjestön jäseniä.

Nominaaliryhmätekniikka

Tätä tekniikka perustuu ryhmätyölle ja siihen voivat osallistua hyvinkin erilaiset osallistujat. Ryhmässä voi olla 6-12 osallistujaa. Sitä voidaan käyttää myös esim. fokusryhmien yhteydessä. Tämän tekniikan avulla saadaan tietoa siitä, mikä esim. järjestön jäsenistön keskuudessa on tärkeää ja sen pohjalta voidaan rakentaa konsensus siitä, mitä tulisi tehdä. Menetelmän avulla voidaan myös esittää uusia ideoita ja arvioida niitä.

Ryhmä tarvitsee vetäjän, jonka tehtävänä on johtaa keskustelua ja varmistaa, että kaikki saavat ryhmässä äänensä kuuluviin.

 

Nominaaliryhmässä voidaan edetä esim. seuraavasti:

  1.  Ideointi. Osallistujat kirjoittavat paperille esim. kolme jonkin kurssin parasta asiaa ja asiaa, joita he jäivät kaipaamaan tai kolme kehittämistehtävää järjestössään. Tähän menee n. 10-15 min.
  2. Ideoiden keruu. Vetäjä pyytää jokaista ryhmäläistä esittämään ideansa ja kirjaa ne ylös kaikkien nähtäväksi esim. fläppitaululle ja ryhmittelee sitä mukaa, kun ideoita esitetään. Tässä vaiheessa ideoita ei arvioida, ne vain kirjataan. Tähän menee n. 15-20 min.
  3. Ideoiden tarkennus. Tässä vaiheessa kustakin ideasta voidaan tehdä tarkentavia kysymyksiä tai niistä voidaan käydä yleiskeskustelu. Ideat voidaan esim. käydä läpi kohta kohdalta. Tähän voidaan käyttää tarvittava määrä aikaa.
  4. Äänestys. Tämän vaiheen tehtävänä on selvittää, mitä asioita ryhmä pitää tärkeimpinä. Äänestyksen voi tehdä esim. niin, että jokaiselle osallistujalle annetaan 10 ääntä, jotka he voivat jakaa haluamallaan tavalla (esim. 10 ääntä yhdelle idealle, 1 kymmenelle tai esim. 5, 3 ja 2 ääntä), tai sitten osallistujia voi yksinkertaisesti pyytää esim. valitsemaan 3 tai 5 tärkeintä ideaa. Lopuksi äänet lasketaan. Äänet voidaan esim. antaa niin, että jokainen käy merkitsemässä omansa tukkimiehen kirjanpidolla fläppitaululle.
  5. Keskustelu. Äänestyksen jälkeen haetaan konsensusta ja valitaan kehittämisen kohteita. Ensin voidaan selvittää, onko ryhmä erimielinen äänestyksen tuloksesta eli siitä, mitkä kohdat ovat tärkeimpiä. Jos erimielisyyttä on, äänestys voidaan uusia esim. vähentämällä äänestettävien ideoiden määrää. Muuten ryhmä voidaan esim. jakaa pareihin ja pohtia, miten tärkeimmiksi osoittautuneita ideoida voidaan lähteä kehittämään.

Tämä menetelmä on hyvin osallistava ja kommunikatiivinen, jolloin se sopii järjestökäyttöön. Se on myös tehokas. Menetelmän ongelmana on se, että poikkeavat ideat jäävät usein huomiotta, vaikka nekin voivat olla käyttökelpoisia. Niihinkin kannattaa palata myöhemmin.

Käsitekartta

Käsitekartta eli mind-map on koulutuksessa usein käytetty menetelmä, mutta harvemmin tulee ajatelleeksi, että se sopii hyvin myös arviointitiedon keruuseen. Erityisesti koulutuksen arvioinnissa se on hyvä keino selvittää, missä kohtaa oppimisprosessia opiskelijat kulloinkin ovat.

äsitekarttojen avulla saadaan tietoa asioiden keskinäisistä suhteista ja myös syy-seuraussuhteista. Sen avulla voidaan myös ryhmitellä kehittämistehtäviä ja panna niitä tärkeysjärjestykseen.

Ulkonäöltään käsitekartta on sellainen, että siinä kirjoitetaan johonkin teemaan liittyviä käsitteitä paperille laatikoihin ja niiden välille vedetään viivoja siten, miten käsitteet liittyvät toisiinsa. Samalla voidaan selittää käsitteiden keskinäisiä suhteita (voidaan esim viivan kohdalle kirjoittaa selventäviä kommentteja, kuten ”tästä seuraa” ja niiden välistä hierarkiaa). Sama toimii, kun halutaan arvioida oppimista: osallistujat kirjoittavat kaiken jo oppimansa paperille. Se toimii hyvänä formatiivisen arvioinnin menetelmänä, koska käsitekarttojen avulla kouluttaja pysytyy ohjaamaan opetusta ja oppijoiden työtä.

Käsitekartta voidaan täyttää esim. seuraavalla tavalla:

  1. Esitellään arvioitava asia ja esimerkkinä valmis käsitekartta (esim. järjestön koulutus).
  2. Osallistujat piirtävät omat käsitekarttansa, johon he voivat kirjoittaa kaikki arvioitavaan teemaan mielestään oleellisesti kuuluvat asiat ja niiden keskinäissuhteet.
  3. Kartat esitellään toisille ja niistä keskustellaan.
  4. Lopuksi kartoista voidaan esim. hakea yhteisiä teemoja kehittämisen kohteeksi tai niistä voidaan äänestää samalla tavalla, kuin nominaaliryhmätekniikassa.

Muidenkin arvioinnin tiedonkeruumenetelmien tavoin käsitekartan tekeminen vaatii hyvää ohjeistusta ja tekniikan käyttö vaatii opiskelua. Sillä voidaan kuitenkin saada arvokasta lisätietoa esim. oppimisesta tai siitä, mitä kaikkea järjestössä johonkin teemaan liittyy.

Kyselylomake
Haastattelu
Fokusryhmä
Seuranta
Palautekeskustelu
Havainnointi
SWOT-analyysi
Muita menetelmiä