Artikkeli

Suomalainen kotiruoka vie kielen mennessään

Ruoka on polttoaine, mutta myös kulttuuriin sidottu nautinto, joka tuo ihmiset yhteen. Varsinais-Suomen Marttojen kotitalousneuvoja Emmi Lukkarila on pitänyt pitkään kokkikoulua maahanmuuttajille. Niissä päästään tutustumaan kiinni suomalaiseen arkiruokaan ja osallistujat ovat valtavan motivoituneita.

- Maahanmuuttajat ovat halunneet oppia tekemään suomalaista ruokaa kotonaan siksi, että heidän lapsensa syövät sitä koulussa, kertoo Lukkarila.

keittoHarva maahanmuuttaja syö punaista lihaa, joten ryhmät ovat tehneet erilaisia kasvisruokia, kanaa ja kalaa.

- Kasvistäytteisiä munakasrullia, teeleipiä, kalakeittoa, kääretorttua, marjakiisseliä, pullia, hän luettelee.

Kursseja pidetään kerran kuussa ja teemat vaihtuvat ryhmien mukaan. Perheenäideille opetetaan hieman eri asioita kuin yksin maahan tulleille. Silti yksi asia tuntuu yhdistävän kaikkia: he pitävät leipomisesta. Sitä toivotaan paljon, vaikka kansallisuus olisi mikä.

Pakkausviidakko pistää pään pyörälle

Edellisellä kurssilla osallistujia oli Sudanista, Iranista, Irakista, Venäjältä ja Virosta. Mukana oli osallistujien lisäksi kolme tulkkia. Marttojen kokkauskurssit sisältävät paljon muutakin kuin ruokaa. Ne ovat järjestön keino kotouttaa maahanmuuttajia uuteen kulttuuriin.

- Ohjaan suomeksi kartuttaakseni osallistujien kielitaitoa. Lisäksi käymme läpi suomalaisia elintarvikkeita, niiden pakkauksia ja mitä kaikkea ylipäänsä on tarjolla kaupoissa, Lukkarila kertoo.

- Monille on outoa, että yksistään ruokakermaa on useita erilaisia. Ihmiset ovat niistä todella kiinnostuneita. Jossain vaiheessa joku aina menee roskikseen kaivamaan tyhjän purkin tarkastellakseen sitä tarkemmin, ja kirjoittaa itselleen ylös paketissa olevia tietoja.

Lukkarilasta on parasta palautetta, kun osallistujat sanovat tehneensä ruokia kotona.

- Vaikka emme pysty tavoittamaan kaikkia, tavoitamme silti joitakin. Meille on tärkeää antaa maahanmuuttajille käytännön oppeja ja neuvoa kuinka selvitä arjessa vieraassa maassa.
 

Teksti Katja Pesonen

Siirry seuraavaan>