Artikkeli
Maahanmuuttajat tuovat järjestöön väriä
Maahanmuuttajien kotouttaminen jätetään liian usein pelkkien virastojen tehtäväksi. Olisi mentävä kentälle, tuotava uudet tulokkaat osaksi suomalaista arkea ja autettava heitä näkemään uusi kotimaansa ruohonjuuritasolta. Järjestöillä on tähän kykyä, pätevyyttä ja halua. Samalla maahanmuuttajien saaminen mukaan järjestötoimintaan on haaste, jota jokaisen järjestön olisi mietittävä entistä ponnekkaammin.
Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Pia Metsähuone kertoo yhdeksi ongelmaksi sen, että järjestötoiminta ei ole monessa maassa yhtä vahvaa kuin Suomessa. Jos kyseistä toimintaa edes on.

- Monessa maassa on vierasta, että tehdään palkatonta työtä. Järjestöjä ei niissä ole, koska ihmisten elämä on yhteisöllistä ja tukea saa sitä kautta. Järjestöjen yksi tehtävä on kuitenkin integroida maahanmuuttajia suomalaiseen yhteiskuntaan, Metsähuone sanoo.
Toinen ongelma on tiedonkulku. Lähtöoletus ei voi olla, että tietoa halutessaan maahanmuuttajat etsivät sitä internetistä, sillä siihen ei monellakaan ole tottumusta. On löydettävä muita keinoja tavoittaa heidät. Metsähuone pitää parhaimpana keinona puskaradiota. Toinen toimiva keino on kertoa toiminnasta vastaanottokeskuksissa.
Aktiivisiksi jäseniksi
MLL:n Uudenmaan piiri on onnistunut erityisen hyvin tavoittamaan maahanmuuttajia edellisessä projektissaan. Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminta sai äskettäin myös Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton järjestötoiminnan palkinnon. Toiminnan avulla maahanmuuttajaäiti löytää suomalaisen ystävän, jonka kanssa hän voi opetella kieltä ja suomalaisia tapoja.
- Olen kuullut liikuttavia tarinoita siitä, miten tämä on muuttanut joidenkin koko elämän, Metsähuone toteaa.
Maahanmuuttajien mukanaolo järjestöjen hallituksissa on Metsähuoneen mukaan hyvinkin tärkeää. Ideoihin saa erilaisia näkökulmia ulkomaalaisen näkökulman ollessa mukana.
Piirissä on huomattu, että maahanmuuttajat haluavat olla tekemisissä suomalaisten kanssa, eivät viettää aikaa vain keskenään. Siitä huolimatta maahanmuuttajille on tarpeen järjestää myös omaa toimintaa. Vaikka MLL on avoin kaikille, maahanmuuttajat eivät yksinkertaisesti osallistu sellaisiin tilaisuuksiin, joiden ilmoituksissa heitä ei erikseen mainita.
- Tavoitteenamme on, että maahanmuuttajat eivät ole toiminnan kohteita, vaan toiminnassa mukana. He eivät itsekään halua olla passiivisia vastaanottajia ja tieto siitä, että he pääsevät muokkaamaan toimintaa itsensä näköiseksi motivoi heitä osallistumaan järjestötoimintaan, kertoo Metsähuone.
Teksti ja kuva Katja Pesonen