Vanhusryhmien ohjaajakoulutus

Esittely

Vanhusryhmien ohjaajakoulutus

Hankkeen tavoitteena oli järjestää yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ohjaajakoulutusta vanhusryhmien ohjaamiseksi ja tavoittaa yksinäisiä vanhuksia mukaan esimerkiksi kulttuuria ja liikuntaa käsittävään ryhmätoimintaan. Ryhmien toiminnan tavoitteena oli ystävystyminen, yhteiset kokemukset ja yksinäisyyden lieventyminen. Tavoitteena oli myös selvittää järjestöjen resursseja ja nykytilaa lähteä mukaan tämänkaltaiseen yhteistyöhön ja kehittää tapoja tavoittaa ja sitouttaa vastuuhenkilöitä sekä ryhmiin osallistuvia. Tavoitteena oli luoda vapaaehtoisjärjestöille hyvä toimintatapa. Hankkeen rahoitti Opetushallitus.

Hankkeen aikataulu: 03/2007-04/2008
Hankkeen toteuttaja: Vanhustyön keskusliitto
Hankepäällikkö OK-opintokeskuksessa: Riitta Tervasmäki

Toteutus

Toteutus

Vanhusryhmien ohjaajakoulutukset vapaaehtoistyöntekijöille toteutettiin syksyllä 2007 Helsingissä, Paimiossa sekä Hämeenlinnassa. Hankkeessa koulutettiin yhteensä 35 ohjaajaa. Yhteistyökumppaneina olivat Kantti ry, Paltanpuiston palvelukeskus sekä Hämeenlinnan kaupungin Vapaaehtoispysäkki.

Sekä Helsingissä että Paimiossa toimi syksyllä 2007 kolme vanhusryhmää ja Salossa yksi. Paimiossa yksi ryhmä toimi opintokerhona. Hämeenlinnassa toimi talvella 2008 kolme ryhmää. Hanke päättyi ohjaajien yhteiseen Verkostopäivään maaliskuussa 2008 Helsingissä.

Hankkeessa toteutettiin koulutus, jonka rakenteeseen sisältyi haastattelu ennen koulutusta, kolmipäiväinen koulutus, ryhmänohjaaminen työpareina, mentorohjaus ohjaajille ryhmänohjaamisen tueksi ryhmätoiminnan alettua koko ryhmäprosessin ajan sekä asioiden jakaminen yhteisessä verkostopäivässä ryhmäprosessin loppupuolella.

Tulokset