Vaikuttava toiminnan johtaminen

Esittely

Vaikuttava toiminnan johtaminen

Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa osallistujien, MLL:n paikallisyhdistysten vastuuhenkilöiden, ja heidän yhdistystensä identiteettiä vapaaehtoisena hyvinvointiverkostona ja aktiivisina vaikuttajina omilla alueillaan. Koulutuksen, ohjauksen ja valmennuksen painopisteinä olivat mm. kumppanuusverkostot, niiden mahdollisuudet ja rakentaminen sekä hankkeet ja niistä saatava lisäarvo.  Koulutukseen sisältyvät vaikuttamisen ja viestinnän osa-alueet vahvistavat niin ikään osallistujien arjessa tarvitsemia käytännön johtajavalmiuksia.

Hanke oli osa MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutusta, joka alkoi 2005 ja päättyi 2007. Haasteena jatkohankkeessa oli aiempien kokemuksien hyödyntäminen sekä MLL:lle soveltuvan vapaaehtoistoiminnan johtamiseen ja järjestötaitojen vahvistamiseen suunnattavan koulutusmallin edelleen kehittäminen. Hankkeen rahoitti opetusministeriö.

Hankkeen aikataulu: 1.1.-31.12.2007
Hankkeen toteuttaja: Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Hankkeen vastuuhenkilö: Arja-Liisa Ylönen
Puhelin ja sähköposti: puh. 075 324 5547, gsm. 040 584 5176

Hankepäällikkö OK-opintokeskuksessa: Riitta Tervasmäki

Toteutus

Toteutus

Koulutusjakso käynnistyi huhti-toukokuussa kuudella aluetyöpajalla (Helsinki I ja II, Tampere I ja II, Jyväskylä/Kuopio sekä Oulu/Rovaniemi). Kevään työpajojen teemana oli kumppanuus ja yhteistyö.

Koulutukseen osallistujien oman tai yhdistyskohtaisen kehittämistehtävän työstäminen jatkui ja sitä täydennettiin ja syvennettiin ottaen huomioon verkosto- ja yhteistyö- sekä vaikuttamis- ja vaikuttavuusnäkökulmat.

Syksyn alueellisissa työpajoissa syys-lokakuussa paneuduttiin paikallisyhdistyksen vaikuttajarooliin. Koulutusjakso ja samalla koko Vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutuksen koulutuskokonaisuus päättyi valtakunnalliseen seminaariin marraskuussa 2007.

OK-opintokeskuksen roolina hankkeessa oli koordinoida, seurata ja arvioida toimintaa. OK:n hankepäällikkö oli sovitussa roolissa mukana hankeprosessin aikana useammassa koulutuksessa sekä osallistui kouluttajien suunnitteluryhmään, johon kuuluivat MLL:n hankevastaavan lisäksi hankkeen vastuulliset kouluttajat sekä MLL:n järjestökouluttajat.

Tulokset

Tulokset

Hankkeessa kehitettiin ja pilotoitiin uudenlainen, monimuotoinen vapaaehtoistoiminnan ja erityisesti osaamisen johtamiseen, käytännön ja teorian yhdistävä, vuorovaikutukseen perustuva koulutusmalli.

Koulutuksen määrälliset tavoitteet saavutettiin hyvin. Vaikuttava toiminnan johtaminen-jaksolle ei otettu enää uusia opiskelijoita. Siihen ilmoittautui 115 opiskelijaa ja opiskelun suoritti loppuun 99. Heistä 68 (2 miestä) suoritti kaikki kolme koulutusjaksoa. Hankkeessa toteutettiin vuonna 2007 yhteensä 19 koulutustilaisuutta ja 148 opetustuntia.

Arvioinnin perusteella voidaan todeta, että koulutuksesta oli ollut aidosti hyötyä. Moniin, vielä vuosi sitten lisäopin paikaksi nimettyihin asioihin koettiin saadun lisävarmuutta ja käytännön ideoita oli onnistuttu viemään omaan paikallistoimintaan. Noin 80 % vastaajista totesi yhteistyöverkostojen vahvistuneen. 55 % opiskelijoista koki, että heidän yhdistyksistään oli koulutuksen myötä tullut näkyvämpi vaikuttaja alueellaan. Asenne johtajuuteen oli muuttunut myönteisemmäksi ja johtamisen merkitys ymmärrettiin syvällisemmin. Yli 80 % opiskelijoista oli myös osittain tai täysin samaa mieltä, että heistä oli tullut MLL-toimijoina aktiivisempia, sitoutuneempia ja suunnitelmallisempia. Tärkeimmät oppimiskokemukset ja oivallukset liittyivät toiminnan käytännön johtamiseen (esim. työn ja vastuun jakamisen tärkeys) sekä johtajuuteen persoonallisuuskysymyksenä.

Koulutusjakson sisältöinä olivat mm. verkostojen, arjen kumppanuuden ja hyvän yhteisökulttuurin rakentaminen, yhteistyön tekeminen sekä MLL:n vaikuttajaroolin vahvistaminen ja syventäminen. Lisäksi tutkittiin onnistuneen vaikuttamisen edellytyksiä ja keinoja. Opiskelussa oli keskeinen osa opiskelijoiden omaan yhdistykseen kiinnittyneellä kehittämistehtävällä, joka jatkui koulutuksen päättymiseen asti. Koulutusprosessia täydensi ja tuki MLL:n johtamiskoulutus-verkko, joka koettiin hyväksi kommunikaatiovälineeksi ja tietopankiksi.

Jokaisesta lähikoulutuspäivästä kerättiin palautteet. Koko koulutusta koskenut loppuarviointi toteutettiin sähköpostitse Webropol-kyselynä. Saavutettujen tulosten suhdetta asetettuihin tavoitteisiin tarkennettiin 12 opiskelijalle koulutuksen päätyttyä puhelimitse tehdyllä syvähaastattelulla. Hankkeen ja koulutuksen todellisen vaikuttavuuden arvioimiseksi tehdään n. vuoden kuluttua koulutuksen päättymisestä seuranta-arvio.

Pilottihankkeen onnistuminen käynnistää MLL:ssa hankkeen tulosten hyödyntämisen välittömästi.Tavoitteena on toteuttaa ensimmäinen uusimuotoinen vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus vuonna 2009.