Current Zoom: 100%
PROMO - Punaisen Ristin ohjaajakoulutus
Esittely
PROMO - Punaisen Ristin ohjaajakoulutus
Hankkeen tavoitteena on parantaa vapaaehtoistoiminnan laatua ja vetovoimaisuutta kouluttamalla osaavia ohjaajia. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa ohjaajaverkostoa ja eri toimintasektorien välistä yhteistyötä vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä sekä nostaa vapaaehtoisohjaajien merkitystä.
Vuonna 2006 suunniteltiin ja pilotoitiin PROMO-ohjaajakoulutus, joka koostuu kahdesta jaksosta. Ensimmäinen jakso (yhteinen osa) valmentaa mm. vapaaehtoistoiminnan suunnitteluun, ryhmien ohjaamisen, projektien vetämiseen ja viestintään. Toinen jakso (sisältöosa) tarjoaa tietoa eri ohjelma-alojen toimintamahdollisuuksista (sosiaalipalvelu, ensiapu, humanitaarinen oikeus ja nuorisotoiminta). Vuonna 2007 jatketaan sisältöosien (valmiustoiminta ja terveyden edistäminen) suunnittelua ja muiden PROMO-koulutusten toteuttamista. Lisäksi keskitytään hankkeen toimintojen juurruttamiseen järjestön toimintaan. Hankkeen rahoittaa opetusministeriö.
Hankkeen aikataulu: 1.1.-31.12.2007
Hankkeen toteuttaja: Suomen Punainen Risti (SPR)
Hankkeen vastuuhenkilö: Heidi Juslin-Sandin
Puhelin: (09) 129 3341, 040 836 0662
Hankepäällikkö OK-opintokeskuksessa: Lotta Männikkö
Toteutus
Toteutus
Hankkeen kehittämistyöryhmä, joka koostuu kunkin sisällön vastaavasta suunnittelijasta, hankekoordinaattorista ja OK:n hankepäälliköstä, työskentelee aktiivisesti koko hankkeen ajan. Työryhmän tuloksena työstetään mm. PROMO-hankkeen hallinnointia, PROMO-ohjaajakoulutuksen muotoja ja koulutettujen promojen tukijärjestelmää.
Vuonna 2006 pilotoitujen yhteisten koulutusmoduulien ja sisältöosien toteutusta jatketaan vuonna 2007. Lisäksi pilotoidaan kaksi uutta sisältöosaa (valmiustoiminta ja terveyden edistäminen). Suurin osa koulutuksista toteutetaan lähiopetuksena valtakunnallisesti, mutta Humanitaarisen oikeuden sisältöosa toteutetaan verkko-opintoina.
Vuoden 2007 painopisteenä on PROMO-koulutusjärjestelmän tunnetuksi tekeminen ja juurruttaminen koko järjestössä. Tärkeää on saada SPR:n piirit sitoutumaan PROMO-ohjaajakoulutusten järjestämiseen myös hankkeen jälkeen. Tämän vuoksi vuonna 2007 järjestetään yksi resurssikouluttajakoulutus. Koulutetuille promoille järjestetään syksyllä PROMO-päivät.
Huhtikuussa 2008 järjestettiin arviointiseminaari, jossa oli tarkoituksena arvioida hankkeen vaikutuksia järjestöön sekä PROMO-järjestelmän kehittämistarpeita. Seminaariin kutsuttiin kaikki PROMO-hankkeen suunnitteluun, kehittämiseen ja toteutukseen osallistuneet henkilöt. Seminaarissa arvioitiin hankkeen onnistumisia ja epäonnistumia ja suunnattiin ajatukset tulevaisuuteen. Arvioinnin pohjana toimivat OK:n kanssa yhteistyössä kerätyt koulutuspalautteet ja jälkiarvioinnit.
OK-opintokeskuksen roolina hankkeessa on koordinoida, seurata ja arvioida toimintaa. Lisäksi OK:n hankepäälikkö osallistuu kehittämistyöryhmän työskentelyyn, materiaalin tuotantoon ja koulutusten toteuttamiseen.
Tulokset
Tulokset
Hankkeessa luotiin Punaiselle Ristille uusi ohjaajakoulutusjärjestelmä: koulutusmoduulit ja koulutusmateriaalit. Vuonna 2007 painopisteenä oli koulutusmallien/moduulien viimeistely ja koulutusjärjestelmän jalkauttaminen valtakunnalliseksi. Hanke on ollut osana järjestön vapaaehtoistoiminnan ohjaamisen ja johtamisen kehittämiskokonaisuutta.
PROMO-koulutuksia järjestettiin 18 valtakunnallisesti. Näistä 9 oli PROMO yhteisiä osia, 8 sisältöosia ja 1 resurssikoulutus. Tämän lisäksi PROMO-koulutusjärjestelmä oli teemana monilla SPR:n sisäisillä teema- ja toimihenkilöpäivillä. PROMO-kehittämistyöryhmä kokoontui 6 kertaa vuoden aikana.
Koulutuksiin osallistui noin 260 henkilöä ja nyt Punaisella Ristillä on promoja joka piirin alueella. Koulutuksiin osallistuneille tehdyn sähköisen jälkiarvioinnin tulosten perusteella koulutetut promot ovat yhä paremmin saaneet oikeita "promojen tehtäviä" osastoissa.
Koulutukset ovat saaneet erittäin hyvää palautetta sekä järjestelyiltään että menetelmiensä puolesta. Koulutuksia voisi tulevaisuudessa kehittää hyödyntämällä verkko-oppimismahdollisuuksia siten, että lähijaksot olisivat yhden päivän mittaisia kahden päivän sijaan.
Hanke jatkuu normaalina osana Punaisen Ristin järjestökehitystä ja vapaaehtoistoiminnan johtamisen ja ohjaamisen mallia. Järjestelmää kokonaisuudessaan tuki- ja palkitsemismekanismeineen jalkautetaan järjestöön vuoden 2008 aikana. Koulutukset jatkuvat vuonna 2008 normaalisti, eli uusia vapaaehtoisia vapaaehtoistoiminnan ohjaajia koulutetaan jatkuvasti.
Vuonna 2008 järjestetyn seminaarin tuloksena yleiskuva PROMO-järjestelmästä ja sen tunnettuus SPR:n sisällä selkiytyi. Lisäksi tulosten levittämisen kannalta oli tärkeää tarkistaa, että jokainen piiri on sitoutunut toteuttamaan hankkeen aikana kehitettyjä koulutuksia ja toimintoja.
Lähde: Hankeraportti, Suomen Punainen Risti





