Ennen koulutusta

OK:n jäsenjärjestöt sekä niiden piirit ja yhdistykset voivat hakea opiskelijatyötunteja ammatillisen lisäkoulutuksen toteuttamiseen kerran vuodessa. Hakuaika on yleensä loppuvuodesta. Hakuohjeet lähetetään keskusjärjestöille ja niille jotka ovat aiemmin toteuttaneet lisäkoulutusta, ja ne kerrotaan myös OK:n verkkosivuilla.

OK tekee tuntijakopäätöksen vuoden loppuun mennessä ja ilmoittaa kullekin keskusjärjestölle sen saaman opiskelijatyötuntimäärän. Kunkin järjestön saamat tunnit ovat järjestön, piirien ja yhdistysten käytettävissä ellei järjestö muuta ohjetta anna.

Kunkin opintojakson suunnitelma ohjelmaliitteineen tehdään Okryverkkoon aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kahta viikkoa ennen koulutusta. Ohjelma liitetään Opintojakso-sivulla kohdassa ”Suunniteltu ohjelma”. Opintojakson vähimmäiskesto on yksi opiskelijatyöpäivä eli 7 opetustuntia.

Mahdollisen opiskelijoilta perittävän maksun suuruus voi olla enintään 5,30 euroa opiskelijatyötuntia kohden. Sen lisäksi opiskelijalta voidaan periä erillinen maksu mm. materiaaleista, majoituksesta, ruokailuista ja muista erilliskuluista, jotka on eriteltävä suunnitelman Lisätietoja-kentässä

OK-opintokeskus käsittelee suunnitelman ja vahvistaa sen.

Jos suunniteltu opintojakso ei toteudu, se on peruutettava Okryverkossa mahdollisimman pian.

Lisätietoja antavat toimistosihteeri Elina Elovaara, elina.elovaara[at]ok-opintokeskus.fi, puhelin (09) 4153 4221 ja 040 189 7579 sekä koulutussuunnittelija Matti Rautavirta, matti.rautavirta[at]ok-opintokeskus.fi, puhelin 040 717 7017 .