Current Zoom: 100%
Apua hankkeen suunnitteluun
Materiaalin on koonnut ja toimittanut OK-opintokeskuksen suunnittelija Anne Ilvonen.
Suunnittele ja toteuta tuloksekas hanke!
Meillä on hyvä idea hankkeeksi. Miten pääsemme toivomaamme lopputulokseen?
- Mistä aloitamme ja kuinka etenemme?
- Miten saamme hankkeen tulokset parhaiten käyttöön?
Hanke on rajattu kokonaisuus, jonka avulla on mahdollista kehittää jotakin toimintatapaa tai toiminnan osa-aluetta päämäärätietoisesti ja motivoituneesti. Yhä suurempi osa järjestöjen rahoituksesta tulee hanketoiminnasta, joten hankkeiden merkitys järjestötoiminnassa kasvaa koko ajan.
Hyvä kehityshanke on ”lähtöpotku”, kehityksen moottori, uudelle, terveelle ja kannattavalle toiminnalle sen sijaan, että hanke itsessään tuottaisi niitä tuotteita tai palveluita, joiden määrään tai laatuun sillä pyritään vaikuttamaan.





